Meidän ryhmän tehtävänä oli tehdä Keskiaikamarkkinoille kartta
tapahtuma-alueesta, jota voi katsoa älypuhelimella, tabletilla tai
tietokoneella. Kartta tehtiin Google Mapsiin. Tavoitteena oli siis tehdä
kartta, joka auttaa sekä kauppiaita ja esiintyjiä, että asiakkaita
näkemään tapahtuma-alueen paremmin. Sen avulla voi siis nähdä paremmin
missä on mikäkin alue.
Minun mielestäni on tärkeää, että tapahtumissa saisi helposti tietää
missä on etsimänsä koju/myyjä/esittelijä. Muutaman kerran olen
erilaisissa tapahtumissa etsinyt sitä tiettyä pistettä, kuitenkaan löytämättä sitä.
Meidän
ryhmään kuului minun lisäkseni kaksi muuta opiskelijaa. Projektia
teimme aika paljon kotona ja se alkoi valmistumaan nopeasti kun saimme
tarvittavia tietoja. Työtehtävien jakaminen osoittautui hankalaksi eikä
projektissa välttämättä olisi tarvinnut olla kolmea henkilöä.
Projektin
alussa harjoittelimme Google Mapsin käyttöä. Saimme tehdä melko monta
harjoituskarttaa ennen lopullisen kartan aloitusta, sillä emme tienneet
tunnuksia, millä kartta tehtäisiin. Harjoitus kuitenkin kannatti.
Tunnukset
saatuamme, pääsimme aloittamaan kunnolla työn. Meille lähetettiin
sähköpostilla suunnitelma tapahtuma-alueesta, jonka mukaan aloitimme
luomaan karttaa. Kukaan meistä ei ole käynyt Keskiaikamarkkinoilla,
joten oli hankalaa tietää ja kertoa esittelyjä tapahtuma-alueista. Olisi
ollut ehkä hieman helpompaa jos olisi käynyt siellä aikaisemmin.
Tämän
vuoden Keskiaikamarkkinoista ei vielä ole kovin paljoa materiaalia
nähtävillä ja se onkin hankaloittanut kartan valmistumista. Odottelua on
jonkin verran ollut, kun monia asioita ei ole vielä päätetty. Odottelu
on välillä turhauttanut.
Mielestämme olemme saaneet
hyvän ja ymmärrettävän kartan tehtyä. Ainoa huoli on, että se varmasti
myös toimii monilla älylaitteilla ja että sille löytyy käyttäjiä.
Projekti
on vielä kesken, sillä vielä ei tiedetä kaikkia torikauppiaita tai
heidän paikkojaan. Lähdemme kohta työssäoppimaan, joten meidän osalta
projekti taitaakin jäädä kesken. Se oli kuitekin jo odotettavissa, sillä
tapahtuma on vasta elokuussa ja torikauppiaat varmistuvat vasta 1.6.
20. toukokuuta 2014
MOT-hanke Emilia-aamiaisprojekti
Tavoitteenamme oli mallintaa Hotelli Emilian aamiaista ja tehdä keräämämme tiedon pohjalta ohjeistus seuraavalle taholle sovellusta varten, jossa olisi ohjeet ja tiedot hotellin aamiaisen valmistamiseen ja esillelaittoon. Kyseiseen projektiin osallistuivat Koulutuskeskus Tavastian opiskelijat Sari Kallio, Paula Hurri ja Sini Nieminen. Ryhmämme piti pääasiassa yhteyttä Facebookin ja WhatsAppin avulla.
Projektimme alkoi hyvinkin konkreettisella tasolla, sillä kävimme luokkamme kanssa syömässä kyseisen aamupalan. Havainnoimme ja otimme kuvia tuotteista ja kirjoitimme ylös, mistä mitäkin löytyy ja mitä meidän pitäisi ottaa esille lopullisessa sovelluksessa. Jatkoimme suunnittelutyötä koulussa ja kirjoitimme wiggio.comiin listoja, joista selviää, mitä meidän pitäisi mennä kuvaamaan ja videoimaan tarkemmin. Suunnittelimme valmiiksi myös tulevia etäpäiviä, jotta jokaiselle riittäisi työtä, eikä olisi epäselvyyksiä, mitä kukin tekee.
Kuvattuamme ja videoituamme Nokia Lumia 925:lla aamiaisen valmistamisen ja esillelaiton, oli aika alkaa muokkaamaan videoita ja kasaamaan sovellusta. Videot yksi meistä muokkasi YouTuben videonmuokkaus ohjelmalla, lisäsi niihin tekstejä, musiikkia ja leikkasi ne sopivan pituisiksi. Me loput suunnittelimme sovellus-suunnitelman ulkonäköä. Kuvat ajattelimme ensin pistää Word-tiedostoille ja lisätä alle kuvatekstit, mutta sovelluksen selittäminen sen tekevälle yritykselle olisi käynyt niin vaikeaksi, että emme toteuttaneet sitä ideaa. Halusimme lopullisesta työstä sellaisen, että kohdetta painamalla saat siitä lisätietoja kuvien, tekstin sekä/tai videon muodossa. Yksi ryhmästämme saikin huippuidean ja valmistimme raakaversion sovelluksesta prezi.comin avulla. Se on helppo lähettää IT-yritykseen, lopputulos tulisi olemaan selkeä ja juuri sellainen, mitä me halusimme sen olevan. Aloimme siis rakentamaan preziä muistiinpanojemme ja kaikkien materiaaliemme avuilla. Prezin tultua valmiiksi lähetimme sen Valopi-yritykseen.
Yritys sai tehtyä sovelluksesta juuri sellaisen, mitä suunnittelimmekin. Olen iloinen lopputuloksesta ja vaikka projektissa oli hyvin paljon alkukankeutta, epäselvyyksiä ja turhautumista, (kun kukaan ei oikein tiennyt, mitä meidän pitäisi tehdä, miten ja miksi), saimme kasaan hyvän sovelluksen, joka vaatii enää pientä hienosäätöä. Pääsemme siis pian luovuttamaan sen Hotelli Emilian käyttöön ja arvosteltavaksi.
14. toukokuuta 2014
Mikrofoneja, kuvausalustoja ja tuotteliasta yhteistyötä
Oivaltamaan Oy:n Jaana Hautala ja Omnian aikuisopiston merkonomiopiskelija Jesse Johansson ovat tehneet kuukauden verran yhteistyössä Jaanasta ja hänen yrityksestään kertovaa mobiilivideota.
Välineenä on ollut iPad, kuvausjalusta ja mikrofoni. Projektissa keskiöön ovat nousseet käsiteltävä sisältö sekä luonnollinen kuvausympäristö.
Molemmat kertoivat oppineensa paljon toisiltaan. Jaana totesi, että Jessen hyvät kommentit ovat muokanneet sisältöä niin, että se tavoittaa myös kuulijan, joka ei tiedä aiheesta ennestään mitään. Lähiaikoina kuullaan palautetta suoraan tekijöiltä itseltään.
Välineenä on ollut iPad, kuvausjalusta ja mikrofoni. Projektissa keskiöön ovat nousseet käsiteltävä sisältö sekä luonnollinen kuvausympäristö.
Molemmat kertoivat oppineensa paljon toisiltaan. Jaana totesi, että Jessen hyvät kommentit ovat muokanneet sisältöä niin, että se tavoittaa myös kuulijan, joka ei tiedä aiheesta ennestään mitään. Lähiaikoina kuullaan palautetta suoraan tekijöiltä itseltään.
Tunnisteet:
markkinointi,
mobiilivideo,
Omnia,
yritysyhteistyö
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)



